Seminaarin sisällöt, käsitteet ja
teemat
Seminaarissa käsitellään aluksi tutkimussuunitelman laadintaa ja sen jälkeen keskitytään itse tutkielmaan. On kuitenkin huomattava, että molemmat näistä tuotoksista edustavat tieteellistä kirjoitelmaa ja niihin pätevät samat periaatteet.
Tutkimussuunnitelman tehtävänä on edistää tutkielman tekemistä keskittymällä tutkielman kannalta keskeisiin valintoihin ja niiden perusteluihin. Se kirjoitetaan lähtökohtaisesti siis opiskelijalle itselleen, kun taas tutkielma kirjoitetaan tutkinnon hyväksyvälle yliopistolle.
Tutkimussuunnitelmaa voidaan näin ollen tarkastella välineellisesti eli apuvälineenä hyvän tutkielman aikaansaamiseksi. Huomattakoon, että ne pohdinnat ja valinnat, joita tutkimussuunnitelman yhteydessä tehdään, ovat samalla tutkielmaa koskevia valintoja, ja itse asiassa osaa tutkimussuunnitelman sisällöstä voidaan käyttää suoraan tutkielmassa, joten näillä tuotoksilla on selvää päällekkäisyyttä tai sisäkkäisyyttä.
​
Todettakoon tutkielman käsitteestä vielä sen verran, että se on tieteellisen tutkimuksen yksi alalaji. Tutkielma on opinnäyte, johon liittyy tiettyjä muotovaatimuksia ja joka tehdään korkeakoululle tai yliopistolle oppineisuuden osoittamiseksi. Tutkielmaan liittyviä asioita käsitellään yksityiskohtaisemmin omalla sivullaan (ks. kohta Kandidaatintutkielma).
Kandidaattiseminaarin ensisijainen tehtävä on tukea kandidaatintutkielman tekemistä ja varmistaa siten mahdollisimman laadukkaan lopputuloksen aikaansaaminen. Myös tutkimussuunnitelma palvelee tätä samaa tarkoitusta. Seminaarin keskeiset sisällöt käsittelevät siten edellä mainitun päällekkäisyyden nimissä sekä tutkimussuunnitelmaa että tutkielmaa. Tässä yhteydessä käsitellään muutamia kandidaatintutkielman suunnittelun avainkysymyksiä, jotka on ryhmitelty seminaarin temaattisen etenemisjärjestyksen mukaisesti.
Tutkimussuunnitelma on suunnitellun tutkimuksen keskeisiä valintoja kokoava tieteellinen kirjoitelma. Sen kolme pääelementtiä ovat Umberto Econ mukaan otsikko eli muutaman sanan tiivistys tutkimuksen sisällöstä, johdanto eli aiheen tutkimisen perustelut ja käsittelytavan kuvaus sekä sisällysluettelo, joka ilmaisee tutkielman rakenteen.
Hiukan tarkemmin eriteltynä tutkimussuunnitelman rakenne sisältää seuraavat sisältöalueet:
1) Oman työn aihepiiri, merkitys ja työn yleiset tavoitteet
2) Kirjallisuuskatsaus (miten ko. teemaa on aiemmin tutkittu)
3) Tutkimustehtävä/-ongelma ja osaongelmat
4) Tutkimustyyppi, lähestymistapa, näkökulma, tarkastelutaso ja/tai rajaukset (näitä käsitellään tarpeen mukaan; näitä asioita voidaan käsitellä tutkimustehtävän asettamisen jälkeen osana tehtävänasettelua)
5) Teoria: teorian tarpeen osoittaminen ja teoreettisten lähestymistapojen vaihtoehtojen ja omien valintojen eksplikointi
6) Menetelmä- ja aineistovalinnat (-> tarvittava empiirinen evidenssi)
7) Toteutus, aikataulu ja resursointi eli ns. työsuunnitelma
Koska tutkimussuunnitelmien laajuus ja käyttötarkoitukset vaihtelevat, niissä voi olla suuriakin eroja. Suppeahkoissa kandidaatin tutkinnon opinnäytteiden tutkimussuunnitelmissa kirjallisuuskatsaus voidaan sisällyttää teoriaosaan ja myös tutkimustyyppiä ym. piirteitä koskeva keskustelu voi olla niukkaa. Nämä asiat riippuvat mm. tutkittavasta aiheesta ja sen määrittelytarpeista. Työsuunnitelmasta opinnäytteiden tutkimussuunnitelmiin kirjataan lähinnä aikataulu.
Tutkimussuunnitelma on tieteellinen kirjoitelma, johon kuuluu nimiölehti, sisällysluettelo, edellämainitut rakenneosat soveltuvin osin, lähdeluettelo sekä tarvittaessa liitteet. Liitteenä voi olla esim. teemahaastattelun runko.
Aiheen valinta
Ensimmäinen kokoontuminen
Avainsanat: kandidaatintutkielma, tutkimussuunnitelma, ideapaperi, tutkielman aihe, aihepiiri
Ensimmäisellä kokoontumiskerralla järjestäydytään ja käydään läpi seminaarin kulku ja tutkielmaprosessin päävaiheet.
Sisällöllisistä kysymyksistä tärkein on se, mistä aihepiireistä opiskelija on kiinnostunut ja mistä aiheesta hän haluaisi tehdä tutkielmansa. Tältä osin on hyvä pitää mielessä, että aiheen valinnassa kannattaa olla pragmaattinen, koska tutkimussuunnitelma ja tutkielma tulisi laatia varsin tiukalla aikataululla. Tästä syystä mm. aiheen tutkittavuus, rajaukset ja fokusointi ovat tärkeitä kysymyksiä, joihin ohjauksessa kiinnitetään erityistä huomiota. Luonnollisesti tutkielman aiheen ja näkökulman tulisi liittyä olennaisesti myös kunta- ja aluejohtamisen tutkimusalaan.
Oman aiheen valinnassa kannattaa pohtia sitä, mistä oman aiheen kiinnostavuus ja relevanssi nousevat. Onko kyseessä tutkimuksen piiristä, kunta- ja aluejohtamisen käytännöistä vai yhteiskunnallisia ongelmia koskevista havainnoista nouseva tutkimusongelma?
​
Hahmottele tutkimusideaasi ideapaperin muodossa. Pohdi erityisesti sitä, mistä kiinnostuksesi nousee ja miksi oma aiheesi on tutkimisen arvoinen. Yksi tärkeä kysymys on se, millainen esiymmärrys sinulla on kyseisestä ilmiöstä ja kuinka hyvin tunnet siihen liittyviä rakenteita, käytäntöjä tai toimijoita. Samalla voit pohtia aiheesi kytkentöjä yhteiskunnan eri osa-alueisiin, kunta- ja aluejohtamiseen ja tieteen saralta myös erilaisiin teorioihin ja metodeihin, varsinkin jos sellaisia asioita nousee aiheesi tiimoilta luontaisesti esiin. Tärkeintä on tehdä oma kiinnostus näkyväksi ja alkaa fokusoida sitä, mikä nimenomainen asia aihepiiristäsi olisi tärkeä, sinua kiinnostava ja lisäksi tutkittavuuden kannalta kandidaatintutkielman aiheeksi sopiva. Jo tässä vaiheessa on hyvä käydä läpi omaan aiheeseen liittyvää aikaisempaa tutkimusta, koska siitä saa hyviä vinkkejä ja inspiraatiota itseä kiinnostavan aiheen käsittelyyn, vaikka varsinainen kirjallisuuskatsaus tehdäänkin vasta siinä vaiheessa kun aihepiiri on kohtuullisen hyvin jäsentynyt.
Ideapaperi on tutkimusidean jalostamisen apuväline. Se on vapaamuotoinen essee, jossa tutkielman tekijä hahmottelee alustavasti tutkimusideaansa. Sen tehtävänä on tehdä oma kiinnostus näkyväksi ja generoida teemaan liittyviä ideoita, käsitteitä ja näkökulmia. Ideapaperi auttaa nostamaan esiin kysymyksiä, joita jalostetaan eteenpäin niin, että niistä saadaan aineksia tutkimustehtävän lopulliseen muotoiluun.
Tutkimustehtävän asettaminen
Toinen kokoontuminen
​
Avainsanat: tutkimustehtävä, tutkimusongelma, tutkimuskysymys, osaongelmat
Toisella kokoontumiskerralla päähuomionkohteena on tutkielman aiheiden lukkoonlyönti ja tehtävänasettelun täsmentäminen.
​
Tutkimustehtävä on mahdollisimman selkeä ja nyansoitu ilmaisu siitä, mitä tutkielmassa tullaan tutkimaan. Se ilmaistaan yleensä kysymyksen muodossa ja niin, että siihen vastaaminen edellyttää sisällöllistä, erittelevää vastausta (vastaus ei siis saa olla muodossa "kyllä tai ei"). Tehtävänasettelua on hyvä pohjustaa sillä, millaisen tiedollisen aukon oman tutkimustehtävän ratkaisu täyttää. Tutkimuksen pääongelma ositetaan yleensä osaongelmiksi. Tehtävänasettelun pohdinnassa kaikkein tärkeintä on päätyä selkeään ja hyvin tutkittavissa olevaan ongelmanasetteluun.
Jos kyseessä on empiirinen tutkimus, samalla on hyvä pohtia sitä, millaista empiiristä evidenssiä tutkimustehtävään vastaaminen vaatii. Tästä tullaan mm. tärkeisiin metodologisiin kysymyksiin, kuten siihen, edellyttääkö evidenssin tuottaminen kvantitatiivisten vai kvalitatiivisten menetelmien käyttöä vai ehkä molempia. Toinen tehtävänasettelun tärkeä piirre on se, että se tarjoaa jo sellaisenaan aineksia teoreettisen viitekehyksen aineisten hahmottamiseen. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää niihin käsitteisiin, joilla tehtävänasettelu ilmaistaan, sillä jo näistä käsitteistä voidaan johtaa ne sisältöalueet, jotka viitekehyksessä tulee käsitellä tavalla tai toisella.
Tiedonhankinnan taitojen opetus
Kirjaston tiedonhankintataitojen koulutus
​
Kirjaston järjestämällä erillisellä jaksolla käsitellään tiedonhankinnan kysymyksiä. Jakson organisointi on kirjaston vastuulla ja sille on ilmoittauduttava erikseen annettujen ohjeiden mukaan. Tämä osuus palvelee mm. omaa aihepiiriä käsittelevän aikaisemman tutkimuksen kartoittamista ja myös tutkielmaa palvelevan kuvailevan
kirjallisuuskatsauksen tekemistä.
Teoreettinen viitekehys
Kolmas kokoontuminen
​
Avainsanat: teoreettinen viitekehys, käsitteellistäminen, teoria, kirjallisuuskatsaus
​
Kolmannella kokoontumiskerralla huomion kohteena ovat teoriavalinnat. Nämä kysymykset vaatisivat lähtökohtaisesti huomattavasti enemmän huomiota kuin mitä seminaarin aikana on mahdollista käsitellä, mutta toisaalta niiden rooli on suhteutettava opintojakson laajuuteen. Lisäksi näillä asioilla on selvästi suurempi merkitys pro gradu-tutkielmassa. Tässä seminaarissa teoriavalinnat pyritään pitämään kohtuullisen tiukasti fokusoituina ja samalla myös niihin uhrattu työmäärä kohtuullisena.
​
Teoreettisen viitekehyksen tehtävänä on tarjota ne "silmälasit", joiden kautta ilmiötä käsitteellistetään ja tulkitaan. Teoreettinen viitekehys räätälöidään jokaiselle tutkielmalle erikseen. Teoreettisen viitekehyksen ei aina tarvitse muodostua tietystä teoriasta. Se voi olla myös teoreettinen konstruktio tai puhtaasti käsitteellinen viitekehys. Nämä asiat riippuvat siitä, minkä luonteinen tehtävänasettelu on ja toisaalta miten tekijä haluaa tarkastelun kohteeksi valitsemansa ilmiön käsitteellistää.
Tutkielman aihepiiriin haltuunoton keskeinen edellytys on tutkielman teemaa koskevaan aikaisempaan tutkimukseen tutustuminen. Aikaisempaa tutkimusta käsittelevää osiota kutsutaan kirjallisuuskatsaukseksi. Sen puitteissa tarkastellaan tutkielman kannalta keskeisten näkökulmien - yleensä teoreettisten lähestymistapojen, tutkimusmenetelmien, aineistojen tai tutkimustulosten - kannalta sitä, miten tutkielmassa käsiteltävää ilmiötä on aiemmin tutkittu. Tämä osio on erityisen tärkeä viitekehyksen rakentamisessa. Se voidaan jakaa kahteen osaan: (a) yhtäältä tutkijan on selvitettävä yleisesti miten valittua ilmiötä on tutkittu ja käsitteellistetty aikaisemmassa tutkimuksessa ja (b) toisaalta tutkijan tulee sen jälkeen keskittyä omien valintojensa pohjalta siihen tutkimuskirjallisuuteen, jonka varaan hän rakentaa oman viitekehyksensä (tutkielmassa voidaan ensin tarkastella yleisesti esimerkiksi sitä, miten kunnallisia yhtiöitä on käsitteellistetty aikaisemmassa tutkimuksessa ja sen pohjalta tekijä voi sitten tehdä perustellun valinnan tehtävänasetteluunsa parhaiten sopivasta teoriasta, joka voi olla esimerkiksi päämies-agenttiteoria).
Viitekehyksen rakentamisessa on hyvä muistaa, että viitekehyksen tehtävänä on kytkeä oma työ aikaisempaan tutkimukseen ja toisaalta tarjota tieteelliseen tutkimukseen perustuva tulkinta tai käsitteellistys tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä. Viitekehys räätälöidään joka tutkimukselle aina erikseen viime kädessä kunkin tutkimuksen tekijän mieltymysten varassa. Jos esimerkiksi tarkastelemme kunnan hallintoa marxilaisen paikallisvaltioteorian, Weberin byrokratiateorian, institutionalistisen teorian tai mikrotalousteoreettisesti orientoituneen julkisen valinnan teorian näkökulmasta, "hallinto" tematisoituu niissä kaikissa hyvin erilaisena. Tästä syystä teoreettiset valinnat ovat keskeisiä määriteltäessä tutkijan näkökulmaa tutkimuksen kohteena olevaan ilmiöön.
Tutkimusmenetelmät
Neljäs kokoontuminen
​
Avainsanat: metodologia, tutkimusasetelma, tutkimusstrategia, aineistonhankintamenetelmät, tutkimusaineisto, tutkimusmenetelmä, analyysimenetelmä
​
Tutkimusasetelmalliset ja metodologiset valinnat liittyvät siihen, miten tutkittavaa ilmiötä lähestytään, millaista aineistoa siitä hankitaan (jos kysymys on empiirisestä tutkimuksesta), miten aineistonhankinta toteutetaan ja miten hankittua aineistoa eli dataa analysoidaan. Metodologia on perimmältään metodien filosofista tutkimusta, joskin tutkimuksellisten valintojen yhteydessä sillä viitataan tieteellisen tutkimuksen lähestymistapaan ja maailman ymmärtämisen perimmäiseen luonteeseen ja niiden pohjalle rakentuneisiin menetelmällisiin valintoihin (mainittakoon tässä, että tietämistä ja sen ehtoja käsittelevää filosofian osa-alueitta kutsutaan epistemologiaksi ja tutkimuskohteen olemisen tapaa tutkivaa filosofian osa-aluetta puolestaan ontologiaksi). Metodologiset valinnat kohdistuvat ennen muuta kolmeen osa-alueeseen: tieteenfilosofiseen suuntaukseen tai lähestymistapaan, aineistoon ja sen hankintaan (aineistonhankintamenetelmät) sekä aineiston analyysimenetelmään.
Tieteenfilosofisten lähestymistapojen osalta nimenomaan metodologiaa ajatellen edelleenkin kaikkein tärkein dikotomia on positivismin ja hermeneuttis-fenomenologisen filosofian välinen ero, vaikka niiden relevanssia on aiheellisestikin kyseenalaistettu. Niiden rinnalla eri lähestymistapojen perusluonnetta voidaan hahmottaa myös monien muiden jäsennysten avulla. Esimerkiksi tiedonintressin eli tiedon tuottamisen ja sen funktioiden näkökulmasta vastaava jako tehdään yleensä ulkoisen maailman manipuolointiin liittyvän teknisen, kielellisen ja ymmärtämistä edellyttävän käytännöllisen (eli ymmärtävän tai tulkitsevan) sekä valtasuhteita korostavan emansipatorisen eli vapauttavan tiedonintressin välille. Päättelyn logiikan kannalta asiaa voidaan hahmotaa deduktiivisen (yleisestä yksittäiseen), induktiivisen (yksittäisestä yleiseen) ja abduktiivisen (johtolankojen varassa etenevä) logiikan muodossa. Lisäksi tutkimus voi olla metodologiselta intensiteetiltään joko hyvin intensiivistä (vähän havaintoyksikköjä, joista hankitaan syvällistä/rikasta aineistoa) tai ekstensiivistä (paljon havaintoyksikköjä, joista hankitaan strukturoitua dataa). Perinteisen tulkinnan mukaan positivistinen tiedekäsitys, tekninen tiedonintressi, deduktiivinen logiikka (hypoteettis-deduktiivinen tutkimusstrategia) ja ekstensiivisyys muodostavat lähtökohdan kvantitatiivisille menetelmille, kun taas fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, praktinen tiedonintressi (ymmärtäminen), induktiivinen logiikka ja intensiivisyys luovat perustaa laadullisten menetelmien käytölle. Tämä ei ole millään tavalla yksiselitteinen jaottelu, mutta palvelee joka tapauksessa muutamien metodologisesti olennaisten peruspiirteiden hahmottamista. Näiden kahden lähestymistavan varaan rakentuu joka tapauksessa menetelmien valintaa ja käyttöä jäsentävä metodologinen perusdikotomia: laadullinen tutkimus eli kvalitatiivinen tutkimus, jossa tulkitaan puhuntaa ym. inhimillisiä ja sosiaalisia tuotoksia niiden kontekstisidonnaisen merkityksellisyyden kautta ja toisaalta määrällinen tutkimus eli kvantitatiivinen tutkimus, jossa eritellään ja tulkitaan numeerisen datan muodossa tutkimuskohteen piirteitä ilmentävää empiiristä havaintoaineistoa.
Määrälliset ja laadulliset aineistot ovat luonteeltaan erilaisia ja tähän liittyen myös niiden kerääminen ja analysointi poikkeavat toisistaan. Laadullisen tutkimuksen tyypillisiä aineistoja ovat mm. haastatteluaineistot, dokumentit, media-aineistot ja toimijoiden merkityksenantoa ilmentävät lähteet, joita analysoidaan esimerkiksi sisällönanalyysin keinoin. Määrällistä aineistoa saadaan puolestaan tilastoista tai keräämällä sitä kysely- eli lomaketutkimuksen avulla, jota analysoidaan lähinnä deskriptiivisen tilastotieteen ja/tai tilastollisen päättelyn keinoin. Monet menetelmälliset valinnat palautuvat tutkielman tutkimuskysymyksiin, joista selviää, millaista empiiristä evidenssiä ongelmaan vastaaminen kulloinkin edellyttää. Olennaista on se, haluammeko esimerkiksi ymmärtää kielenkäyttöä, merkityskylläisyyttä tai kokemuksellisuutta, tulkita yksittäistapausten kautta sosiaalista toimintaa tai sen rakenteita vai tehdä tiettyä ilmiötä koskevia yleistyksiä määrällisen havaintoaineiston pohjalta. Esimerkiksi kunnanjohtajan kokemusta kuntaorganisaation johtajana toimimisen kriittisistä tekijöistä voidaan lähestyä sekä laadullisena että määrällisenä kysymyksenä. Ensinmainitussa tapauksessa lähtökohtana on yrittää ymmärtää po. elämismaailmaa kuntajohtajien kokemusten kautta haastattelemalla informanteiksi valittuja kuntajohtajia (puolistrukturoitu haastattelu), kun taas määrällisessä tutkimuksessa voidaan tukeutua strukturoituun aineistonhankintamenetelmään (kyselylomake), jossa kunnanjohtajien joukkoa edustavalle otokselle esitetään teorian pohjalta muotoiltuja strukturoituja kysymyksiä, joiden kautta saadaan yleistettävissä olevaa tietoa kuntajohtjien johtamiskokemuksista. Tutkielman tehtävänasettelun on oltava täsmällistä ja ilmaisuvoimaista, jotta sen yhteys teoreettisiin ja metodologisiin valintoihin muodostuu mahdollisimman selväpiirteiseksi.
​
Edellä on luotu kuvaa po. kentästä laadullisen ja määrällisen tutkimuksen erityispiirteiden kannalta. On kuitenkin syytä korostaa, että tieteenfilosofisia lähestymistapoja on tietysti muitakin. Esimerkiksi tieteellinen realismi luo itse asiassa filosofista perustaa tieteelliselle ajattelulle, joskaan se ei ole luonut samanlaista tunnistettavaa kytkentää metodiseen arsenaaliin kuin positivismi (empirismi) tai hermeneuttis-fenomenologinen tutkimusperinne ja siihen sisältyvä sosiaalinen konstruktionismi. Realismiin tukeutuvia tutkimuksia luonnehtii pääsääntöisesti yhteiskunnallisten ilmiöiden teoriasidonnainen, kausaalisuhteita korostava ja samalla monitasoinen ja -menetelmällinen analysointi. Tämän lisäksi on hyvä pitää mielessä, että usein on perusteltua ja välttämätöntäkin käyttää sekä määrällisiä että laadullisia aineistoja ja menetelmiä. Lisäksi varsinkin laadulliset tutkimusmenetelmät muodostavat laajan kirjon erilaisia menetelmiä, joihin voidaan liittää laadullisesti painottuneita tutkimusstrategioita (toimintatutkimus, tapaustutkimus, kirjallisuustutkimus ym.). Näihin kaikkiin voi laadullisesta perusvireestä huolimatta sisältyä myös määrällisiä aineistoja, joita analysoidaan esimerkiksi deskriptiivisen tilastotieteen keinoin.
Näiden asioiden kertaaminen tai niistä luennoiminen ei sinänsä ole seminaarin asia, mutta tässä vaiheessa on hyvä joka tapauksessa tarkastella sekä teoriavalintojen että metodologisten valintojen kannalta vähän laajemminkin niitä erilaisia lähestymistapoja, joista käsin omaa tutkimustehtävää voidaan lähestyä. Tärkeintä on tehdä sellaisia valintoja, jotka liittävät tehtävänasettelun mielekkäästi kohteena olevan ilmiön teoreettiseen ymmärtämiseen ja siihen tapaan, jolla ilmiötä tutkitaan. Tällöin näiden tutkielman perusosien - tutkimustehtävä, viitekehys ja metodologia - välille muodostuu johdonmukaisesti rakentuva yhteys.
Muotoseikat
Viides kokoontuminen
Avainsanat: tutkimusraportin rakenne, asettelut, lähdeviitteet, lähdeluettelo
​
Viidennellä kokoontumiskerralla käydään läpi tutkielman muotovaatimukset, jotka ovat mutatis mutandis samat myös tutkimussuunnitelmalle. Kyse on siis akateemisen opinnäytteen muotoseikoista, jotka ovat muutamia pieniä eroja lukuunottamatta samat kaikkien oppialojen opinnäytteille.
​
Tutkielman rakenteen tulee olla johdonmukainen ja sisältää keskeiset akateemisen tutkimuksen edellyttämät osat. Rakenne ilmaistaan lukujen jäsentämisellä ja niiden muodostamalla hierarkialla.
Tutkielman osat voidaan muodollisesti määritellä seuraavasti: kansi/nimiölehti (otsikko, tekijä, kirjoitelman tyyppi ja instituutio- ja julkaisutiedot), tiivistelmä (abstrakti), sisällysluettelo, johdanto, tutkimustehtävä, teoreettinen viitekehys, metodi ja aineisto, analyysi, keskusteluosio (diskussio), johtopäätökset, lähdeluettelo ja tarvittaessa liitteet.
​
Muotoseikkoihin sisältyviä kysymyksiä ovat myös asettelut, sivunumerot, otsikointi, lukujen numerointi sekä taulukkojen ja kuvioiden merkintä (ml. taulukko- ja kuvioluettelot). Osa näistä kysymyksistä on makuasioita. Kuitenkin osa käytännöistä on sellaisia, joissa on noudatettava akateemista perinnettä. Yliopistoilla on usein omat ohjeensa, mutta näitä ohjeita ovat laatineet myös tiedeseurat ja tieteelliset aikakauslehdet (esim. APA, Harvard, Chicago, MLA jne., ks. Citation Styles).
Yhteiskuntatieteiden piirissä ja politiikan ja hallinnon tutkimuksessa kansainvälisesti yleisin viittauskäytäntö perustuu APA:n (American Psychological Association) ohjeistukseen. Muotoseikkojen osalta on tärkeintä, että ne noudattavat jotain tieteellisen perinteen piirissä yleisesti hyväksyttyä asettelutapaa, ja että yleisvaikutelma on selkeä ja huoliteltu. Lähdeluettelossa yleisimmin käytetyt lähteet ovat monografiat eli yhden tai useamman kirjoittajan tuottamat laajat yhtenäiset julkaisut ja toisaalta tieteelliset artikkelit joko tieteellisissä aikakauslehdissä tai toimitetuissa teoksissa. APA:n ohjeista hiukan yksinkertaistaen ne merkitään seuraavasti (mukailtu Hallinnon tutkimus-lehden ohjeista):
Berger, Peter L. & Luckmann, Thomas (1967). The Social Construction of Reality: A Treatise in the Sociology of Knowledge. New York: Doubleday.
​
Alvesson, Mats (1990). Organization: From substance to image. Organization Studies, 11(3), 373–394.
Alvesson, Mats & Willmott, Hugh (2002). Identity regulation as organizational control: Producing the appropriate individual. Journal of Management Studies, 39(5), 619–644.
Kooiman, Jan (1993). Governance and governability: Using complexity, dynamics and diversity. Teoksessa Kooiman, Jan (Toim.), Modern Governance: New Government-Society Interactions (s. 35–49). London: Sage.
​
Wheeler, Darrell P. & Bragin, Martha (2007). Bringing it all back home: Social work and the challenge of returning veterans. Health and Social Work, 32(4), 297-300. Haettu sivulta http://www.naswpressonline.org, 23.2.2020.
Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnan Hallintotieteiden opintosuunta on antanut kirjallisista töistä omat ohjeet (ks. linkit alla). Tarvittaessa seminaarin ohjaaja antaa lisätietoja viittauskäytännöistä.
Tieteellinen kirjoittaminen
Kuudes kokoontuminen
Avainsanat: tieteellisyys, tieteellinen kirjoittaminen, tieteellinen tai akateeminen kirjoitustyyli, tieteellinen kirjoitelma, argumentatiivisuus, referointi, lähdekritiikki
​
Kuudennella kokoontumiskerralla eräänlaisena loppusilauksena käsitellään vielä tieteellistä kirjoittamista.
​
Kirjoittaminen on yleisesti tärkeä toiminto tiedeyhteisössä, koska kirjoittaminen stimuloi ajattelua. Samalla se on myös tieteellisen viestinnän keskeinen muoto. Kaikki yhteiskuntatieteelliset tutkimusprosessit edellyttävät lähes lähtökohtaisesti sitä, että tutkija selventää ajatuksiaan kirjoittamalla, tekee muistiinpanoja ja kirjaa ylös havaintojaan. Tällaisilla merkinnöillä on oma merkityksensä sen kannalta, kuinka oivaltavaksi tutkimusasetelma lopulta muotoutuu. Ne ovat aineksia, joita voi hyödyntää siinä vaiheessa, kun alkaa varsinainen tutkielman kirjoitusvaihe. Koska tutkielma on monelle ensimmäinen pidempi akateeminen kirjoitelma, sen aloittamisen kynnys voi nousta korkeaksi. Kirjoittamisen aloittamista ei kannata lykätä millään tekosyyllä. Tutkielma alkaa käytännössä rakentua vasta, kun sitä aletaan kirjoittaa. Ala siis kirjoittaa tutkielman tekstiä rohkeasti heti prosessin alusta lähtien tutkimussuunnitelman pohjalta.
​
Tieteellisen kirjoittamisen piirteitä ovat argumentatiivisuus, objektiivisuus (subjektin mieltymyksistä vapaan objektiivisen tiedon keskeinen rooli), johdonmukaisuus, yksitulkintaisuus ja läpinäkyvyys.
​
Kirjoitustyylin tulee olla selkeää, täsmällistä, johdonmukaista ja kieliopillisesti moitteetonta. Yksi tekstin sujuvuuden ja ymmärrettävyyden kannalta tärkeä asia on tekstin koheesiivisuus, ts. se, että tarinasi käsittelee asiaa johdonmukaisesti, etenee selvästi ajatuksesta toiseen ja muodostaa näin sisällöllisesti ja tarinallisesti eheän kokonaisuuden. Koska akateemisessa kirjoittamisessa käsitellään usein monimutkaisia ja käsitteellisesti haastavia asioita, on tärkeää pitää mielessä se periaate, että älä koskaan kirjoita mitään sellaista, mitä et itse ymmärrä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen hyvyys riippuu olennaisesti siitä, miten ko. tutkimus toimii tekstinä.
​
Tieteellisen kirjoittamisen tuloksena syntyy tieteellinen kirjoitelma. Opinnäyte on yksi tieteellisen kirjoitelman alalaji. Tieteellisen kirjoitelman piirteet ankkuroituvat siihen, mitä tiede ja tieteellisyys ovat:
​
-
Tieteellisen kirjoitelman sisältö tuotetaan tieteellisiä menetelmiä ja menettelytapoja noudattaen.
-
Tieteellinen kirjoitelma välittää lukijalle tietoa sisältävän sanoman; sen tulisi sisältää tavalla tai toisella tieteellisin tutkimusmenetelmin tuotettua uutta tietoa.
-
Lukijan tulee ymmärtää sanoma sellaisena kuin kirjoittaja on sen tarkoittanut, mikä asettaa oman vaatimuksensa kirjoitelman selkeydelle ja yksitulkintaisuudelle.
-
Lukijan tulee voida tarkistaa kirjoittajan väitteiden todenperäisyys tai argumentaation pätevyys.
​
Erityisiin kirjoittamisen käytäntöjä kehystäviin asioihin kuuluvat kirjoitelman yleinen rakenne (aloitus, käsittely, lopetus) ja sen osien johdonmukainen järjestys (johdanto, tutkimustehtävä, teoreettinen viitekehys jne.). Oma kysymyksensä on myös otsikointi, joka voi perustua luvun muodolliseen tehtävään työn rakenteessa (johdanto, teoreettinen viitekehys jne.), sisällölliseen kuvaavuuteen tai lukijan huomion herättämiseen. Pääsääntöisesti akateemisissa töissä tyyli on hillittyä, asiallista ja tarkkaa. Tieteelliseen kirjoitustyyliin liittyy lisäksi sellaisia asioita kuin edellä mainittu argumentatiivisuus sekä referointi ja sitaattien asianmukainen käyttö. Referointi on sikäli tärkeää, että tutkielmat rakentuvat aina kulloistakin aihetta koskevan aikaisemman tiedon varaan ja tällöin on tehtävä asianmukaiset viittaukset referoituihin teksteihin niin, että niistä muodostuu tutkielman tekijän hallitsema ja hänen narratiivinsa yhteensitoma kokonaisuus.
Todettakoon lopuksi, että tieteellisen tutkimuksen keskeinen piirre on sen kiinteä yhteys aikaisempaan tutkimukseen, joka näkyy mm. lähteiden käytössä. Käytetyt lähteet paljastavat sen, missä laajuudessa työssä on käyty läpi ja hyödynnetty aikaisempaa tutkimusta. Yksi lähteiden käyttöä ohjeistava tärkeä periaate on lähdekritiikki, joka viittaa sekä lähteiden että niiden käytön kriittiseen arviointiin. Tutkielmissa tulisi nojautua vain tieteelliset minimikriteerit täyttävään tutkimuskirjallisuuteen (opinnäytteitä ei tulisi käyttää tutkielmien lähteinä). Erilaisten lähteiden laadukkuudesta saa yleensä viitteitä jo siitä, miten erilaisia lähteitä on käytetty ja arvioitu alan tutkimuksen piirissä. Julkaisujen luotettavuutta arvioidaan myös välillisesti niiden julkaisukanavien kautta, mistä hyvä esimerkki on julkaisufoorumin tarjoama luokitus kustantajista ja tieteellisistä lehdistä (suurin osa lehdistä kuuluu jufo 1 tasolle, joka on perustaso, kun taas jufo 2 edustaa johtavaa ja jufo 3 korkeinta tasoa).
Tutkimussuunnitelman esittely ja opponointi seminaarissa
Seitsemäs kokoontuminen
Seitsemännellä kokoontumiskerralla vuorossa on tutkimussuunitelmien esittely ja opponointi. Tästä osiosta annetaan erilliset ohjeet Moodlessa.
​
​